perjantai 31. heinäkuuta 2015

Dreeverien erikoisnäyttelyssä

Kun dreeverien erikoisnäyttely sattui niin sopivasti juuri lomareissun aikaan ja aivan kesämökin kulmille Nurmekseen niin tottahan Jade sinne ilmoitettiin :) Näimme paljon kauniita ja komeita dreevereitä Jari Forsin tuomaroitavana. Tuomari lausui arvostelut kuuluvaan ääneen joten oli hyvä tilaisuus opiskella miltä se dreeverin pitää näyttää, ainakin hänen mielestään.

Jade sai mukavasti EH:n avoimessa luokassa. Käytös oli taas reipasta, kuten ennenkin. Lisäksi osallistuimme Hunajan kennelin kasvattajaryhmään, joka sijoittui KP:n kera hienosti kolmanneksi viiden ryhmän joukossa.

Jaden arvostelu:
2-vuotias, mittasuhteiltaan lähes oikea. Kevyt oikealinjainen pää. Hyvät korvat. Riittävä kaula. Selässä painuma. Riittävä rinta. Eturaajoissa "rokokoota". Riittävä karva. Ruskeavalkoinen. Kevyt liike. Luonne oikea.

Katsotaan saisinko lisättyä tänne muutaman kuvan näyttelystä myöhemmin. Ensi vuonna erkkari on Kuusamossa, joten eiköhän sinnekin osallistuta.