keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Juhannus Kuusamossa mökkeillen

Juhannusseurueeseen kuului 9 koiraa ja saimme lopulta kaikki yhteen kuvaan, jonka Teija nappasi.


Teija otti myös seisoja-osastosta kuvan

Kuvassa vasemmalta Moona-mamma, pentunsa Ilona, Lissu ja Siiri sekä Myy.

Lisäksi muita räpsyjä minun ottamina

Wilma-mummeli 13-vuotta. Todella sympaattinen muori, jonka kuulo on jo heikentynyt.


Jade odottaa evästä.


Lissu ja Ilona päivystää, näkyisikö joella vaikkapa majava?


Sängyllä oli ruuhkaa.


Seuraavan aamun aamupala, nam!


Jade piti pitää kytkettynä, se nimittäin teki heti alkuun yhden itsenäisen retken, eikä kuunnellut käskyjä. Onneksi Lissu houkutteli sen takaisin pihaan.


Moona istuu naisellisesti :)


Lissulla ja Myyllä oli hyvät leikit, tässä huilataan hetki.


"Mikäs täällä on?"


Ilona ja Moona-äippä.


Onni näki poroja pellolla. Eipä haukkunut ja häntäkin laski alas, liekö muistanut edellisen, ei-niin-mukavan, porokokemuksen (poropaimennusreissu, jossa äksy poro ajoi Onnia takaa).


"Ei me kerjätä, lepuutetaan päätä vain tässä pöydän reunalla..."


Oma sisko paras sisko.

Laitetaanpa tähän myös muistiin, että Ilona lopetteli juoksujaan.
Juhannuksena teimme kesän ensimmäiset verijäljet Onnille ja Jadelle. Siitä lisää myöhemmin.