torstai 26. huhtikuuta 2012

Ollako ocd vai ei?

Eli viime lauantaina Myy kävi luustokuvissa ja kuvannut eläinlääkäri antoi diagnoosiksi ocd vasemmassa olkanivelessä. Hän totesi, että tähystyksessähän nivelen tilanne oikeasti selviää ja pyysi miettimään tähystyksen ajankohtaa: operoidaanko piakkoin vai vasta jos koira alkaa oireilemaan. Myy ei siis ole ontunut. Nivelestä on kuulunut kovaääninen naksahtelu jo jonkin aikaa ja sen takia halusimme kuvata myös olkanivelet normaalien kyynärien ja lonkkien lisäksi. Toki muutenkin näin varmasti olisimme tehneet, olisihan luustokuvausten jälkeen turvallista jatkaa agilitya harrastuksena jne.

Halusin kuitenkin pyytää toisen lääkärin mielipiteen olkanivelistä ja mahdollisen operoinnin ajankohdasta. Kokenut ortopedi katsoi kuvat ja totesi, ettei niissä ole muutoksia, luun rajapintojen varjot luovat vaikutelman, että kyseessä olisi ocd tai pikemminkin osteokondroosi. Jonkin harventuman hän huomasi molempien olkaluiden päissä, mutta ne voivat olla oireettomia muutoksia. Halusin vielä kolmannen lääkärin mielipiteen ja lähetin kuvat Seinäjoelle Jarmo Rintasalolle, joka on käsittääkseni yksi parhaista ortopediaan erikoistuneista eläinlääkäreistä Suomessa. Hän katsoikin kuvat nopeasti ja totesi lyhyesti: olkanivelissä ei muutoksia.

Mihin tässä nyt sitten uskoisi :D Olemme nyt kuitenkin todenneet, että oli miten oli, koska koira ei onnu, niin tällä hetkellä ei ole syytä huoleen. Myytä ei joka tapauksessa ole tarkoitus käyttää jalostukseen mahdollisen ruokatorven ja mahalaukun liittymiskohdan rakennemuutosten takia (jotka todettiin viime syksynä vatsalaukun laajentuma-leikkauksessa). Myyn kasvattaja aikoi kuitenkin pyytää Myyn sisaruksia kuvauttamaan myös olkanivelet, mikä olisi todella hienoa jos näin tapahtuu, saisimmepa sitten lisää tietoa missä mennään. OCD ja osteokondroosi ovat siis perinnöllisiä, mutta ei aina, myös tapaturmat luonnollisesti voivat aiheuttaa tällaisia muutoksia. Tässäkin rodussa ocd-tapauksia on todettu joissakin linjoissa. OCD on nähtävästi siitä "helppo" vaiva, sillä usein ocd-leikkauksilla on hyvä ennuste ja koira voi elellä tähystyksen jälkeen normaalia koiran elämää ja olenkin kuullut, että jotkin kasvattajat kaikessa hiljaisuudessa "korjaavat tilanteen" ja käyttävät sitten ocd-koiraansa jalostukseen. Kummallista toimintaa. Kyllähän tällaiset ongelmat pitäisi kitkeä pois rodusta kuin rodusta ja ainoa keino siihen on avoimesti kertoa asiasta muille, erityisesti jalostustoimikunnalle. Selvennykseksi vielä, että itse en koe olevani ocd-asiantuntija ja nämä mielipiteet ovat omaa mutu-tuntumaa :)
Nyt me odottelemme Kennelliiton "tuomiota" lonkista ja kyynäristä. Kuvanneen lääkärin mielestä kyynärät näyttivät puhtailta, lonkissa sen sijaan oli pientä huomauttamista: molempien reisiluiden pään muoto ei ollut tasaisen pyöreä vaan pienet tasaiset kohdat niissä oli huomattavissa.

Tässä siis kaikki kuvat:

Se Vasen Olkanivel:

Oikea olkanivel:

Oikea kyynärnivel:

Vasen kyynärnivel:

Lantio:

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kevättalven kuulumisia

Olen ollut laiska päivittämään kuulumisia. On ollut vaikka minkälaista projektia menossa, kevättalvi on mennyt todella nopeasti! Koirille kuuluu ihan hyvää. Onnin kanssa kävimme toko-kurssin nyt talven aikana ja olihan se mukavaa opetella kouluttamaan koiralle uusia juttuja. Onnihan kyllä oppii, kun vain emäntä osaa opettaa oikein! Ja oikeat motivointikeinot löytyvät. Koulutuskentällä ja kotipihalla Onni tietää mikä on homman nimi ja tekee ihan hyvällä sykkeellä, mutta yritäpäs ottaa koulutustuokio kesken iltalenkin niin Onni ei meinaa millään motivoitua tekemään kaikkien ihanien hajujen keskellä. Haluaisi vaan paahtaa eteenpäin. Noin tunnin lenkin jälkeen kun ylimääräiset energiat on purettu ja pissa-sähköpostit luettu voi ehkä keskittyä vähän aikaa emäntäänkin. Olisi pitänyt pennusta asti opettaa Onni treenaamaan eri paikoissa, ei aina siellä yhdellä ja samalla kentällä. No, ei meillä mitään tavoitteita esimerkiksi kisaamisen suhteen ole, joten koulutuskentällä ja kotipihalla treenailu riittää aivan hyvin. Seuraava projekti on opettaa Onnille naksutinhommelit ja katsoa löytyisikö siitä hyvä motivointikeino. Tällä hetkellä Onni on mummolassa hoidossa, kun Myyllä on juoksut menossa.
Myy ja Ilona ovat myös hyvässä kunnossa. Olemme käyneet pellolla ihmettelemässä hanhien kevätmuuttoa ja Ilona onkin seissyt niitä hyvin jos tuulensuunta on sopiva. Myy saattaa välillä seisoakin, mutta vain hetken, se purkaa itse tilanteen ja jatkaa omia touhotuksiaan. Saapa nähdä tuleeko siitä seisovaa lintukoiraa vai ei :) Myyn sisarukset kuulemma toimivat hyvin varsinkin fasaaneilla, liekö Myy pentueen outolintu sitten :)
Myyn kanssa olemme käyneet agilityssä silloin kun olemme päässeet paikalle treeneihin. Kehitystäkin on tullut ja olisi mukavaa jatkaa agia Myyn kanssa jopa kilpailuihin asti. Myy on hyppinyt ainoastaan medi-korkeuksilla olevia esteitä, ei maxeja lainkaan, sillä olen halunnut odottaa luustokuvauksien tuloksia, jotta saadaan varmuus nivelten kunnosta. Myyn toinen olkanivelhän on naksahdellut viime kesästä asti ja olen epäillyt onkohan se kunnossa. Ontumista emme kyllä ole huomanneet. Kävimmekin kuvauksissa Oulun eläinklinikalla viime lauantaina ja epäilyt osoittautuivat oikeiksi: vasemmassa olkanivelessä näkyi pieni ocd-muutos. Lonkat ja kyynärpäät lähtivät ihan hyvinä Kennelliittoon arvioitavaksi. Lonkat kuvanneen eläinlääkärin mielestä vahvoina B:nä, kyynärät nollina. Kirjoittelen uuden postauksen noista kuvista ja laitan ainakin tuon olkanivel-kuvan nähtäville. Täytyy nyt sulatella tuota ocd:a ja miettiä toimenpiteitä sen suhteen.
Muutamme uuteen kotiin Iihin vappuna. Talvi Lumijoella väliaikaiskodissa on mennyt mukavasti, mutta on ihanaa päästä vihdoin omaan kotiin. Koirat saavat isomman pihan myötä lisää tilaa missä temmeltää ja hyvät lenkkeily- ja metsästysmaastot alkavat kotipihalta :) Toukokuulle suunnitellut näyttelyt jätämme nyt väliin tuon muuttohässäkän vuoksi. Näyttelyilmoittautumisiin menevät eurot käytetään nyt aitatarvikkeiden ym. ostamiseen uuteen kotiin. Tämänkin hunnilauman kun ilmoittaa näyttelyyn niin se maksaa sata euroa. Aika helposti löytyy sillekin rahalle muuta käyttöä tässä tilanteessa :)