keskiviikko 19. elokuuta 2009

Loppukesän tunnelmia

Heti ensiksi haluan onnitella Onnin sisaruksia Seitaa ja Ruskaa hienosta näyttelymenestysestä! Tytöt ovat esiintyneet junioriluokassa erinomaisin arvosanoin. Seita sai Mikkelin KV-näyttelystä vara-sertin ja Ruska Turusta sertin, hienoa! Onnin kanssa olemme kitkeneet mittakeppi-ujostelua pois ja kiva on ollut huomata, että Onnin mielestä tarjolla olevat lihapullat ja nakit voittavat ujostelun eli ukko ei pahemmin pelkää mittaamista, sillä kunnolla peloissaan oleva koirahan ei pysty syömään edes herkkuja. Varmuutta kuitenkin vielä haetaan.

Virallista kesälomaa vietimme heinä-elokuun vaihteessa. Reilu viikko vierähti Lieksassa mökillä. Koirat pääsivät eka kertaa hevostelun makuun, kun kävimme katsomassa raveja. Onni aluksi pöhähteli hepoille, mutta menetti mielenkiintonsa pian. Ilona ei mokomista kaakeista perustanut ollenkaan.

Olimme myös Kuusamon mökillä, jossa koimmekin vauhdikkaita hetkiä. ”Mökkitonttia” reunustavat kolmelta sivulta poroaidat ja yhdeltä sivulta se rajoittuu jokeen. Yksi poronketale oli tullut tontille meidän ollessamme poissa. Yllätys, yllätys, koirathan sen sitten metsästä löysivät. Kutsuimme koiria lähemmäs mökkiä, kun metsästä rymisteli kovalla vauhdilla poro, perässään porokoira Onni! Onni päästeli niin nopeasti kuin töppöjaloistaan pääsi! Poro ui joen yli toiselle puolelle metsään ja Onni jäi rannalle ruikuttamaan. Kyllähän poika oli tohkeissaan! Lähti vielä jälkiä takaisin päin katsomaan josko näitä sarvipäitä löytyisi lisää. Ilona tuli luoksemme vasta jälkijunassa, liekö säikähtänyt poron kohtaamista. Olisipa ollut mielenkiintoista nähdä kuka oli ensin huomannut kenet, millainen kohtaaminen oli ollut! Porokohtaamisen lisäksi tuosta reissusta mieleen jäi Ilonan ensimmäinen riistatyö. Tyttö oli haistanut puussa olleen metsälinnun ja ”melkein oikein” seisonut sitä. Linnun lähtiessä lentoon Ilona oli malttanut hienosti pysyä paikoillaan, mikä onkin yksi tärkeimmistä taidoista seisojaa metsästykseen opetettaessa. Tästä onkin Ilonan ja Juhan hyvä jatkaa treenejä! Juha innostuikin tuosta ekasta lintukontaktista niin paljon että aikoo kuulemma ensi vuonna jättää kaikki kesälomat syksylle metsästyskaudelle. Jep, jep, ei tule onnistumaan :)

Laittelen muutaman kesäkuvan tänne lähiaikoina.